top of page

26.2 2021 julkaistiin Mirkan single Sattuma

Kappale pohtii ihmisenä olemista ja lähimmäisyyttä sekä sattuman osuutta ja mahdollisuutta  ihmisen elämässä. 

Koko elämäni ajan olen huomannut etsiväni selityksiä, syitä ja merkityksiä. Olen arvottanut ja  arvaillut, luullut olevani oikeassa ja tietäväni enemmän kuin tulen lopulta koskaan tietämään.  Lapsena opittu ajatus johdatuksesta ja siitä, että kaikella olisi tarkoitus, on vuosien myötä alkanut  tuntumaan vieraalta. Ajatus sattumasta tuntuu usein loogisemmalta ja jopa lohdullisemmalta vaihtoehdolta.

Sattuma ei arvota, se vain tapahtuu.  

Sattuma -kappaleen teksti syntyi saattohoitaessani tätiäni kevättalvella 2019. Seuratessani elämän  hiipumista tuntui jollain tapaa helpottavalta ja toisaalta myös ainoalta mahdolliselta vaihtoehdolta  päästää irti omista tarpeista, halusta löytää merkityksiä ja ymmärtää kaiken tarkoitus. Tuntui jopa raa'alta yrittää selittää kaikkea merkitykselliseksi tai arvokkaaksi. Joskus asioita vain  tapahtuu, oli se sattumaa tai ei.  

Elämä tuntuu jäävän aina kesken. Johtuuko se siitä, ettei kaikelle löydy selitystä tai syytä? Ja entä  jos kaikki onkin vain sattumaa? Eikö myös silloin samoilla asioilla ole merkitystä?  

”Kaikki mikä pitää muistaa, pienissä sanoissa  

anteeksi ja ole hyvä, silti ennen puhetta  

kuuntele kun kerrotaan ja tee se huolella  

kaksi korvaa, yksi suu, se ei oo sattuma”  

Singlen kannessa poseeraa Mirkan äiti Teerijärvellä vuonna 1944, jonne tuolloin kaksivuotias  pikkuneiti perheineen oli paennut Lapin sotaa. Palattuaan kotiin Kemijärvelle kodista oli jäljellä vain  rauniot.  

”Meidät on tarkoitettu luopumaan  

se pitäis kouluissa jo opettaa  

Katsokaa lapset, täs on elämä  

toiselta nimeltänsä särkyvä.” 

9.10 2020 julkaistiin Mirkan neljäs single Lasihelmii feat. Mikko Kuustonen

Lasihelmii kertoo halusta pyytää ja antaa anteeksi. 

"Muistan kuulleeni kyseisen sanan ensimmäisen kerran Mikko Kuustosen laulussa Lasihelmistä Äiti Maa, joka julkaistiin vuonna 1992, ollessani 10-vuotias. Kyseisen laulun teksti jäi tuolloin itselleni kryptiseksi, mutta kappaleen surumielinen ja vahva tunnelma välittyi sitäkin voimakkaammin.

Mikon musiikki on aina puhutellut minua. Muistan lapsena laulaneeni haaveissani duettoja Mikon kanssa kuvitellen olevani Maarit Hurmerinta. Vuonna 2017 Mikko pyysi minut Agricolankatu 11-levynjulkaisukiertueelle, jossa lapsuuteni haave kävi viimein toteen.

 

Lasihelmii-laulun kohdalla tuntui luontevalta kysyä, josko Mikko haluaisi jakaa laulun kanssani. Kappale syntyi tarpeesta pyytää ja antaa anteeksi, sekä halusta keskittyä hyvään. Kappale sai alkunsa sen tiedon valossa, että yhteinen aika on rajallisempaa kuinka koskaan ennen ja näin ollen on sanottava heti ne asiat, jotka haluaa vielä ehtiä sanomaan. Ajan käydessä vähiin huomaa toivovansa, että olisi osannut käyttää aikansa toisin, paremmin."

Vuoden 2019 tulokas: Mirkka&Luis


Mirkka&Luis valittiin vuoden 2019 tulokkaaksi valtakunnallisena lastenmusiikkipäivänä pidetyssä lastenmusiikkigaalassa. Yhtye valittiin samalla Konserttikeskuksen artistiksi ja näin ollen Mirkka&Luis tulee syksystä 2020 alkaen kiertämään kouluja ja päiväkoteja mm. tunnetaitoja, suvaitsevaisuutta ja ilmastonmuutosta käsittelevien laulujensa kanssa.

jellonagaala+mirkka+2019+NETTI.jpg

Kuva: Ville Kekäläinen, Konserttikeskus

bottom of page